Tokokin sujuu

Siitä nyt ei tosin ole vielä mitään virallisia uusia näyttöjä, mutta tavoitteena on, että syksyn aikana saataisiin Entin kanssa suoritettua avo-luokka.

Lomalla treenasin paljon ja menihän ne liikkeet eteenpäin tai varmemmiksi. Oikeastaan se p.makuu ja pään pitäminen maassa oli edelleen ainut, joka välillä tökki. Aika paljon ollaan edelleen tehty pelkkää avoa, vaikka se onkin aika tylsää. Välillä on treenattu voi-/evl-liikkeitä, ettei ihan nollasta tarvitse niiden kanssa sitten aikanaan aloittaa.

Tiistaina, Espoossa ollessa, käytiin treenaamassa Johannan, Niinan, Mirjan ja Tiinan kanssa. Ei olla pitkään aikaan oltu Puolarmaarissa, joten periaatteessa oli Entille uusi paikka. Olin tyytyväinen sen asenteeseen ja liikkeisiin, vaikka pikkuviilauksia pitääkin tehdä. Liikkeinä tehtiin nouto, kaukot, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Erikseen otin p.makuuta aikaisemmin.

Noudossa räjäytti vähän kapulaa, mutta tämä ei ole Entin tapaista, joten sen katsoin tällä kertaa läpi sormien. Pitoon sain hyviä vinkkejä, kiitos! Näitä harjoitellaan kotona. Kaukot menivät hyvin, vaikka kaikki seisoivat vieressä häiriönä. Muutenkin otin liikkeet käskytyksillä eikä Entti reagoinut niihin. Liikkeestä maahanmenossa seuraaminen olisi voinut olla aavistuksen parempi, mutta maahan kuulemma tippui nopeasti. Loppuosakin meni ok.

Luoksetulon pysäytys oli vähän hidas. Siinä tulikin ehkä eniten ajattelemisen aihetta. Olen nyt pysäyttänyt Entin käsimerkillä, johon reagoi nopeammin ja paremmin kuin suulliseen. Se saattaa kuitenkin olla vain oikotie onneen ja tiistain keskustelujen jälkeen aloin miettimään, että pitäisikö silti yrittää suullista. Avoin luokka todennäköisesti mennään käsimerkillä, mutta mietin sitten jatkoa. Hopilla on ollut käsimerkki seisomisessa ja toiminut aina ja kaikkialla ihan moitteettomasti. Mutta Entti ei olekaan Hopi, joten vaihtoa kyllä mietitään huolella.

P.makuuta ja pään pitämista maassa pohdittiin myös ja Niinalta tulikin hyviä muistutuksia. Miten voi olla niin, että toisen pitää sanoa, että lisää häiriötä, vaikka se pitäisi itselle olla jo ihan loogista. Yksinkertaisia asioita joiden avulla edetään, mutta ei niitä aina tule itselle mieleen, höh. Eli nyt Entille lisätään häiriötä, paljon häiriötä, ja pään pitää vain pysyä maassa, piste. Muissa liikkeissä olen jo muistanut, että hessuhopoudesta huolimatta siltä voi, ja pitääkin, vaatia, mutta p.makuussa olen jotenkin ollut ihan kysymysmerkkinä.

Kiitos vielä treeneistä! Oli kiva harjoitella yhdessä taas pitkästä aikaa :)

Sujuu, sujuu

Agility nimittäin. Nyt tuntuu, että ollaan löydetty varmuutta kisasuorituksiin ja se maaginen puhdas ratakin tuli tehtyä, ja toinenkin. Juhannuksen jälkeen päätin, että ratoja pitää juosta enemmän, koska tuntui, että olin ohjausten kanssa ihan hukassa. Raumalla juostiin heinäkuussa pari rataa. Tosi hyvät radat, ohjaus rauhallista, mun pää oli rauhallinen ja Astakin normi hyvä. Molemmilta vitoset. Silloin tuntui, että me tehdään aina se yksi virhe ja nollat tuntuivat olevan lähellä, mutta silti niin tuhottoman kaukana.

Kirkkonummella viikko sitten jälleen kaksi rataa. Toiselta taas vitonen ja toiselta kymppi. Ongelmana puski silloin esiin taas kepit, joita hinkattiin sen kympin edestä ennen kuin sujui.Täällä mukavinta oli se, että Hanna oli kisaamassa Astan siskon Freyan kanssa :) Hurjan kiva oli nähdä ja hurjan hauskaa kisata samoissa kisoissa!

Eilen ajettiin sitten Vihtiin ja siellä myös pari rataa. Asta oli ensimmäinen koira ja olin koko viikon manannut sitä miten tyhmä paikka se on, kun joutuu aloittamaan, en ehdi valmistautua kunnolla jne. Jälkeenpäin ajateltuna virhe numero 1. Sami lähti onneksi mukaan ja oli Astan kanssa rataantutustumisen ajan. En ehtinyt jännittää ollenkaan ja niin vain se nolla sieltä tuli. Ylimääräinen onnistumisen tunne tuli vielä siitä, että Astan lisäksi vain yksi toinen koira sai nollan ja meille siis nollavoitto. Me tehtiin se nolla, oikeasti! Toiselta radalta tuli yksi rima alas oman kiirehtimisen takia, sen jälkeen Asta livahti puomilta ilman lupaa, jonka seurauksena oma ohjaus sekosi ja loppujen lopuksi tein sitten tahallisen hyllyn, kun en jaksanut hinkata keppejä.

Tänään aamulla sitten reippaasti Tsaulle ja siellä kolme rataa ohjelmassa. Hyppyradat olen toistaiseksi jättänyt suosiolla väliin, kun tuntuu, että niissä tulee aina liian kiire enkä saa pidettyä ohjausta paketissa koko radan ajan. Eli kolme agirataa. Ensimmäiseltä vitonen, joka tuli epäonnistuneen takaaleikkauksen ja sen seurauksena tulleen kiellon seurauksena. Näitä mä en vaan osaa. Ihan turha virhe taas ja harmittaa, kun muuten oli tosi sujuva. Toiselta radalta tuli nollavoitto (jipii)! Radan alku oli hankala ohjattava (mun mielestä) ja vielä radalle kävellessä mietin, että kummalta puolelta ohjaan. Tosi hyvää ja varmaa valmistautumista. Valitsin ilmeisesti oikean puolen, koska alku meni ihan nappiin ja sen jälkeen kaikki muukin. Kolmas rata oli profiililtaan taas kiva, mutta päästin yhdessä mutkassa Astan liian pitkälle, jonka seurauksena se hyppäsi seuraavan hypyn huonosti ja rima tuli alas. Keinulta pikku-porsas varasti ihan törkeästi ja sen seuraksena oli melkein väärässä päässä putkea. Radalta kuitenkin tuloksena vitonen.

Asta on koko ajan ollut aika varma, hyvä, kiltti ja kuuliainen ja sen vuoksi on tuntunut niin epäreilulta, että olen onnistunut ohjaamaan sitä välillä niin huonosti. Se ansaitsee paljon parempaa ohjausta. Viime kisat ovat kuitenkin tuoneet varmuutta myös omaan ohjaukseen, vaikka hirvittävän paljon on vielä tekemistä enkä osaa mitään hienoja ohjauskuvioita. Sen verran on nyt ratoja juostu, että kontakteilta alkaa näköjään lintsaamaan. Treeneissä en yllättäen saa edes nytkähtelemään ja nyt tosiaan päivän viimeiseltä keinulta lähti ihan omin luvin ja eilen puomilta. Tätä pitää siis ehdottomasti treenata, jotenkin, ehkä epiksissä.

Mutta hei, viikonlopun aikana kaksi nollaa! Ihan uskomatonta. Monelle tällainen on ihan rutiinijuttu, mutta mulle kauhean iso asia. Tällainen epäketteryyden esikuva, paatunut tokoharrastaja. Enhän mä ole edes tykännyt agilitysta ;) Ja Asta sitten taas. Pikkukoira, joka elää niin tunteella. Kiehuva kuumakalle, jonka terävyys on välillä väsyttävän rasittavaa. Agilityssa me tehdään töitä kuitenkin yhdessä, toisiamme kuunnellen. On oikeasti aika liikuttavaa, kun se edelleen lähdöissä istuu tasan kiltisti siinä mihin sen on jättänyt. Ei ennakoi, ei valu, ei välitä ympäristön hälyistä, siellä se nököttää ja odottaa kiltisti lupaa lähteä. Mun oma pieni kainalokoira <3

Uusi alku

Kokeillaan uusia kirjoituksia siis täällä…

Loma loppui, ja kuten aina ennenkin, liian aikaisin. Oltiin lomalla melko ahkeria treenausten suhteen. Tässä heinäkuun tapahtumat treenikertojen ja kuvien muodossa.

  • Tokotreenit 21 kertaa
  • Paimennustreenit 14 kertaa
  • Agilitytreenit 12 kertaa
  • Jälkitreenit 2 kertaa
  • Agilitykisat 1 kertaa
  • Ep.vir.agikisat 1 kertaa
  • Esineruutu 1 kertaa

830509792_134_0204.jpg
830509792_134_0208.jpg
27 - Omskakas
830509792_134_0433.jpg
830509792_134_0469.jpg
830509792_134_0505.jpg
830509792_134_0541.jpg
830509792_134_0613.jpg
30 - Astaksaa
830509792_134_0649.jpg
830509792_134_0662.jpg
830509792_134_0683.jpg
830509792_134_0699.jpg
830509792_134_0714.jpg
830509792_134_0726.jpg