Loma loppui…

…mutta olipa ihanaa! Yläkerran remontti saatiin myös aloitettua. Se ei nyt sinänsä ole mitenkään rentouttavaa, mutta pakko tehdä. Mä vastaan perinteisesti ruokahuollosta ja miehet remontoi. Siitä tulee hieno :)

Viime viikonloppu oltiin Rymättylässä ja kahden päivän ajan oltiin pääasiassa ulkona. Olen huomannut, että nautin nykyään hirveästi siitä, että koirat saa olla mukana eikä niiden tarvitse kökkiä sisällä. Tai kai olen aina tykännyt, mutta jotenkin nyt se on korostunut. Viime sunnuntainakin oltiin ulkona noin kuusi tuntia. Käytiin meren jäällä kävelemässä, metsässä keräämässä Sannan lasten kanssa kaneille oksia, koirat olivat lampolassa apuna paalien vaihdossa ja pyörittiin muuten vaan pihalla. Ei siis varsinaisesti mitään treeniä, mutta väsyneempiä ne joka tapauksessa olivat kuin esim. agi- tai tokotreenien jälkeen.

Viikolla kävin maanantaita lukuunottamatta joka päivä hallilla. Välillä treenattiin ratoja, välillä hiottiin pieniä yksityiskohtia. Välillä olin yksin, välillä treenasin Julian ja välillä Karoliinan kanssa. Pete kävi myös testaamassa Astan kanssa menoa ja hyvinhän se sujui. Kiitos kaikille neuvoista ja avuista, niitä me tarvitaan. Eilen sain Astan jopa tekemään kontaktivirheen tai siis lähtemään ilman lupaa. Hyvä juttu, sillä nyt pääsin puuttumaan kunnolla.

Koskaan ei näköjään pitäisi sanoa, että ei koskaan. Opeteltiin myös Entin kanssa esteitä :) Toko tökkii taas ja odotan, että jäät sulaa pois, niin pääsee kunnolla treenaamaan. On ihan turha esim. tarkentaa luoksetulon tai ruudun paikkoja, kun Entti liukuu tahtomattaan väärään kohtaan. Tunnarin kanssa tehty sisäharjoitus ei tuottanut tulosta. Niinpä otetaan käyttöön suunnitelma C ja se toteutetaan ulkona, sitten joskus.

Hallilla puuhasteltiin Entin kanssa kontakteja, opeteltiin keppejä, jarrutuksia, kiertoja ja itsensä kokoamista. Entin on välillä vaikea hahmottaa, että sillä on takapää ja -jalat, joten tällaiset harjoitukset on ihan hyviä, vaikkei mihinkään pitkälle edettäisikään. Katsotaan nyt. Pääpaino on sanalla rauhallisuus ja itseoivaltaminen. Mihinkään ei ole kiire ja tarkoitus on, että Entti osaa koota itsensä ja hypätä huolellisesti. Entin askel on niin hurjan pitkä, että se tuo omat haasteet. Mutta kivaa meillä oli, puuhastella :)

Olen miettinyt koirien kanssa treenaamista ja tavoitteellisuutta loman aikana enemmän. Aikanaan, kun treenasin Hopin kanssa, olin joka päivä harjoittelemassa jotakin. Koiratreenejä päivästä toiseen eikä juuri muuta elämää.

Melkein voisi sanoa, että ylitin itseni, kun loman aikana kävin hallilla niin usein. Olen kuitenkin jo jonkun aikaa potenut huonoa omaatuntoa siitä, kun en joka päivä jaksa treenata tai kun pitäisi käydä kisoissa ja kokeissa enemmän. Voisin toistaa ensimmäisen kappaleen siitä miten tykkään nykyään enemmän puuhastella ja olla koirien kanssa kuin treenata tavoitteellisesti. Tai sekin on varmaan väärä sana. Kyllä mä haluan opettaa asiat kunnolla, tavoitteellisesti ja käydä kisoissa, mutta treenaamisvauhti ja sitä kautta edistyminen on hidastunut.

Väännän vielä veistä haavassa, kun luen aktiivisten ihmisten blogeja, jotka aamuisin treenaavat tokoa, iltapäivällä käyvät spurttaamassa agitreeneissä ja illaksi ehtivät vielä pk-treeneihin. Miten niillä riittää virtaa..? Saisinkohan mäkin vähän ylimääräistä. Kyllä mä silti vakuutan itselleni, että koirat on ihan onnellisia. Ainakin pääpiirteissään. Ne ovat terveitä, saavat olla pihalla riehumassa niin paljon kuin haluavat, saavat juosta lenkeillä irti, jne. Yritän silti puuhastella vähän useammin jatkossa. Oman mielenrauhani vuoksi.

Ultraamalla huippukuntoon

Eilinen oli tällaiselle kaupungissa asuvalle, mutta henkisesti maalla parhaiten viihtyvälle lomapäivä, vaikka kaikille muille osallistujille se olikin työpäivä. Lomapäivä siksi, että se on niin erilaista mitä normaali arki ja saa puuhastella lampaiden ja koirien kanssa.

Menin aamulla Rymättylään ja tiedossa oli uuhien ultraus tulevaa karitsointia ajatellen. Kun runsaat 100 lammasta, jotka eivät ihan itsestään eläinlääkärin tutkittavaksi kävelleet, oli ultrattu, olo oli kuin olisin rankemmankin urheilusuorituksen tehnyt. Vanhemmat uuhet oli aika helppoja ultrata, mutta erityisesti nuoret texelit ja oxfordit olivat haasteellisemmasta päästä. Tällaista kun tekisi päivät pitkät ei paljon tarvitsisi kuntosalien laitteita käyttää. Joo, ultraamista ei nyt ympäri vuoden harrasteta, mutta onhan tuo lampurin homma muutenkin vähän erilaista kuin oma työni, jossa nökötän 8 tuntia tiiviisti tietokoneen kimpussa.

Kivaa oli ja paljon karitsoja odotettavissa muutamien viikkojen päästä. Olin ultraamisen lisäksi apuna Astan kanssa paalien vaihdossa. Mahtoikohan olla peräti ensimmäinen kerta, kun me tehtiin se yhdessä..? Mutta ei ongelmia, Asta hoiti homman rutiinilla. Mulla jäisten verkkojen poistaminen paalien ympäriltä ei sitten ihan rutiinilla mennytkään ;)

Asta on kyllä niin liikuttava työinnossaan. Jos jokainen meistä menisi työpaikalleen aina yhtä innoissaan, tekisi työnsä poikkeuksetta tuolla tarmolla ja ylityötkin menisi siinä sivussa, niin johan tässä olisi jo kaikki maailman työt hoidettu :)

Eilinen päivä oli pehmeää laskua lomailuun. Ensi viikon saa lomailla ihan kokonaan :)

Kaksi vitosta ja kaksi kakkossijaa

Siinä tiivistetysti eilisen ATT:n kisan tulokset. Kisataukoa on ollut muutamia kuukausia ja treenitaukoa puolitoista viikkoa, kun en töiden takia ole päässyt hallille. Ajatuksena oli katsella, että missä mennään.

Agiradat oli jonkun tuomariharjoittelijan tekemiä, jonka nimeä en muista ja joita Anders Virtanen sitten tarkkaili. Kivoja ratoja, ei mun mielestä mitenkään pahoja. Niinpä olin vähän yllättynyt, että joka säkäluokassa tuli hirvittävän vähän nollia.

Ekalla radalla Asta oli unohtanut avata korvat kontakteilla ja rontti varasti sekä puomilta että keinulta ennen lupaa. Keinun varastamisen jälkeen olin parin esteen jälkeen jo niin myöhässä, etten ehtinyt väistää valssin jälkeen alta pois, joten Asta tiputti riman. Kontakteilta varastamisen takia mulla oli koko radan ajan sellainen kaaoksellinen mielentila.

Toiselle radalla lähdin sillä mielellä, että kontakteillahan pysytään, lähdetään vasta luvan saamisen jälkeen ja piste. Ja niin Asta pysyikin. Yhdessä kohdassa olin itse jälleen kerran ihan liian myöhässä, väärällä puolella koko estettä ja Asta hyppäsi vauhdilla siitä läpi melkein mun syliin. Rima taas alas. Sen jälkeen ok ja saatiin vielä suoriltaan sellainen hyppy-putki ohjaus sujumaan. Asta kun kyselee jokseenkin paljon eikä meno aina ole niin sujuvan näköistä. Toisaalta hyvä tällaisella tumpelommalla ohjaajalla, että se ei koskaan oikeastaan lähde näpeistä minnekään, mutta joskus olisi ihan kiva, jos osaisi vähän irrota enemmän.

Molemmilta radoilta tuloksena vitoset ja mun suureksi yllätykseksi sijoituttiin molemmilla radoilla toiseksi. Olen tyytyväinen, ettei nollat vielä, vahingossakaaan, napsahtaneet, sillä meidän pitää kyllä harjoitella ja molempien saada varmuutta ennen kolmosia. Asta tienasi itselleen vähän ruokaa sekä ilmaisen kisastartin, joten ihan tuloksellinen päivä ;)

Jotain pitää kyllä tehdä, että kontakteilta lähdetään vasta luvan saatua, mutta en saa mitenkään samanlaista tilannetta siirrettyä treeneihin.