Raportti Juvan reissusta

Someron kisoissa Outi ehdotti, että jos lähdettäisiin Juvalle 20.-21.7. kisaamaan neljän ykkösluokan radan verran. Koska Asta ja Sami olivat Somerolla olleet samalla aaltopituudella, meillä oli kesälomareissu tekemättä ja bonuksena Outi tarjosi vielä majapaikkaa mökiltään, niin ilmoitin Astan jälki-ilmoittautumisena Juvalle.

Lähdettiin viikko sitten perjantaina Ristiinaan Outin mökille. Eikä ollut pöllömpi paikka. Ihana mökki Saimaan rannalla. Kyllä kelpasi ja koirat olivat tietysti ihan onnessaan päästessään uimaan. Lauantaina oli aikainen herätys, kun kisat alkoivat jo 9.00 ja Sami jälki-ilmoittautuneena oli ensimmäisenä. Tosin paikan päällä ilmaantui toinenkin myöhemmin ilmoittautunut, joten Sami starttasi toisena.

Paikka oli Severi ja Johanna Hirvosen tila Inkilänhovi. Hieno paikka ja mukavasti järven ympäröimänä, niin pääsi uittamaan koiria ratojen jälkeen ja muutenkin.

Ekalla radalla Sami vähän unohti käskyjä eikä ollut ihan niin kartalla (*ei kerrota sille, mutta epäilen, että jännitti niin kovin*). Aika loppui häkillä. Rata kuitenkin läpi pistein 40 ja 13.sija. Hakukaari 18/20, nosto 8/10, kuljetus ohjaajalle 7/20, kuljetus 7/30 ja häkiltä tosiaan aika. Yhteensä kilpailijoita oli jokaisessa lähdössä n. 25. Lampaat olivat kaikkien mielestä haastavia ja diskejä tuli 8 kpl. Ne eivät antaneet mitään ilmaiseksi, menivät koiran alta pois, samoin ihmisen, ja häkityksessä piti malttaa ja malttaa ja toisaalta tehdä töitä. Jos koiran sai pidettyä hanskassa, ne olivat oikeinkin kivoja. Vaikka Severi itsekin sanoi, että lampaat eivät pysähdy vaikka koira pysähtyisi, niin kyllä ne itse asiassa pysähtyivät, jos koira ei nyt ihan älyttömästi niitä ajanut ja riekuttanut.

Toiselle radalle mennessä Sami jo tiesikin mitä tuleman pitää ja oli hoksannut pari asiaa nostoon liittyen tai miten käskyttää Astaa. Tältä radalta pisteitä jo 51 ja 8. sija. Hakukaaresta ja nostosta tuli täydet pisteet. Kuljetuksesta ohjaajalle jo 14/20. Kuljetuksessa Asta menetti taas eniten pisteitä. Siitä jälleen vain 7/30. Tälläkin radalla loppui aika häkillä.

Kotimatkalla poikettiin Samin ja Outin kanssa Mikkelin Siwassa ja voin todeta, että olipahan kokemus, myyjän osalta. Jutut olivat melkoisia ja pystyimme vain seisomaan ja nyökkäilemään huvittuneina niille. Huipennuksena ehkä se, että oli aikeissa kysyä meiltä kaikilta paperit, kun hihnalla oli muutama siideripullo :D

Ilta meni mökillä päivän ratoja videolta katsoessa, saunoessa ja hyvää ruokaa syöden. Niin, ja pitihän siellä Saimaassa pulahtamassa käydä. Mitään muuta ei edes kaivannut.

Sunnuntaiaamuna herätys taas aikaisin ja takaisin pellon reunalle. Samilla varmempi fiilis ja Asta henkisesti tiukalla, jotta paketti pysyisi kasassa. Näytti paremmalta kuin lauantaina. Hausta ja nostosta taas täydet eli 20/20 ja 10/10. Kuljetuksesta ohjaajalle 12/20. Kuljetuksesta sen sijaan vain 6/30 eli huonommat pisteet kuin lauantaina. Mietittiin pisteiden tultua, että missä meni vikaan, kun näytti ihan ok:lta. Häkillä Sami tsemppasi kunnolla ja sai kuin saikin eläimet häkkiin ja pisteitä 10/10. Yhteensä 58p. ja tuolla sijoituttiin jo neljänneksi.

Huonot kuljetuspisteet jäivät harmittamaan sen verran, että kisan jälkeen Sami kävi kysymässä tuomarina toimineelta Severiltä osaisiko hän kertoa mistä pisteet meni ja mitä Sami voisi viimeisellä radalla tehdä toisin ja parantaa. Muistilaput olivat tallella ja niistähän oli helppo tarkistaa. Hyviä vinkkejä tuli mm. linjalla pysymisestä ja kommentteja muistakin pistemenetyksistä.

Severin sanat mielessä Sami meni viimeiselle radalle. Hausta taas täydet, nostosta ”vain” 7/10. En muista mistä tässä meni pisteet, mutta Sami sanoi tienneensä. Kuljetus ohjaajalle oli jo 15/20 ja mikä parasta, varsinainen kuljetus 21/30. Tähän tuli siis huimasti parannusta! Häkillä väänsivät hetken lampaiden kanssa menevätkö vai eivät, mutta menivätpäs ja siitä pisteitä 7/10. Yhteensä hienot 70p. ja tällä sijoituttiin jo kolmanneksi! Vähänkö olin ylpeä, pakko myöntää. Suurimmat kehut saa Sami, sillä ohjaus parani koko viikonlopun aikana ja käskytkin alkoivat olla jo niitä ihan normi käskyjä. Astalle pisteet siitä, että se oli aika kiltti kuitenkin ja monet kehuivat sitä siitä, että sillä ei keitä yli (=pure tms.), vaikka lampaat kaahottaisivat miten tahansa tai kun sillä itsellään on välillä liikaa vauhtia. Kiva oli myös kuulla, että kisa- ja lampurikonkarit olivat kehuneet sitä <3

Hyvillä mielin ajettiin vielä yhdeksi yöksi Outin mökille (taas sen Siwan kautta ja uudet jutut ja paperien kysymiset ;) ). Käytiin vadelma- ja mustikkametsässä (masentavaa, kun meillä marjat on pieniä nököjä ja tuolla valtavan kokoisia) ja tekaisin illalla vielä yöpalaksi ja Astan palkintosijoituksen kunniaksi marjakakun. Maanantaina arvottiin mihin lähdetään ja illalla huomattiin olevamme Tampereella Miisan luona, mikä tällaiselle epäspontaanille ihmiselle oli iso juttu ;) Sekin oli hurjan kiva ratkaisu.

Nyt vielä muutama päivä lomailua ja sitten takaisin töihin. Ihan tosi monipuolinen loma on ollut!

Vähän kuvia lopuksi reissulta.



Hopikin jaksoi seurata tai pitäisikö sanoa uskalsi, jos ei liikaa korotettu ääntä.


Asta pääsi omien ratojen jälkeen seuraamaan muiden ratoja.


Tässä kuvassa näkee hyvin eron Entin ja Astan välillä ja tällaista se on muutenkin. Toinen on skarppina aina ja kaikkialla ja toinen nukkuu… :P


Asta ja Astan palkinnot

Yksi vastaus artikkeliin ”Raportti Juvan reissusta

  1. Hienoa Asta ja Sami! Ehkä joku sanoisi kotiinpäin vetämiseksi, mutta sanonpahan kuitenkin: on se Asta vaan niin magee paimen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>