Tavallista tammikuuta

Näköjään olen laiskistunut blogin kirjoittamisessa. Aina välillä olen melkein ryhtynyt naputtelemaan, mutta sitten onkin tullut jotain muuta. Yhteenvetona kuitenkin, että mitään ihmeellistä ei nyt tammikuun aikana ole tapahtunut. Sellaista tavallista harmaata (tai valkoista) arkea, joka sopii mulle erittäin hyvin.

Astan kanssa ollaan käyty muutamia kertoja hallilla sekä ryhmätreeneissä että yksikseen treenaamassa. Lisäksi meillä on nyt projekti, josta tarkemmin ehkä joskus myöhemmin. Tykkään tosi paljon opettaa koirille jotain pieniä piperryksiä, joihin eri tokojutut mm. kuuluu. Astan valikoimiin kun ei toko kuulu, niin sen kanssa on pää lyönyt sisätreeneissä vähän tyhjää. Nyt meillä on kuitenkin projekti, jossa harjoitellaan mm.oikean puolen sivulle tuloa ja siinä kulkemista. Hauskaa, virkistävää ja erilaista.

Entti taas on hinkannut tokoa. Ja nimenomaan hinkannut, erityisesti kaukoja. Sisätiloissa tekniikka i-s-i ja m-s-m osalta alkaa näyttää aika hyvältä ja pääsen jo joidenkin metrien päähän. Ulkona tai hallissa pitää tehdä lähempää, koska siellä vire on korkeampi ja virhemahdollisuus kasvaa.

Tunnari pitäisi ottaa treeniohjelmaan. Mulla on tekosyinä se, että ulkona on kylmä ja sisällä en halua sitä tehdä. Suurin syy on kuitenkin se, että inhoan sitä kaikista liikkeistä eniten, mutta ei auta, pitää ottaa niskasta kiinni. Kokonaisia liikkeitä ja useampia peräkkäin pitäisi myös tehdä enemmän.

Kevät tulee taas väkisinkin ja sen huomaa pidentyneistä päivistä ja valon lisääntymisestä. Joka kevät mulle iskee jonkinlainen eläinkuume, joka kyllä jatkuu eritasoisena pitkin vuotta. Viime vuoden ”eläinostos” oli vain akvaario, jota olen kyllä jo vuosikaudet halunnut. Tällä hetkellä koiranpentukuume nostaa päätään. Ei auta, tässä laumassa on ihan riittävästi tekemistä vielä vuosiksi, vaikka toisaalta sitä ei koskaan tiedä, aina voi haaveilla ja toisaalta pysyä ajan hermolla surffaillessa netistä pentusuunnitelmia. Samin kauhuksi olen väläytellyt mahdollisuutta ihan muun rotuiseenkin, vaihtelu kun saattaa virkistää. Hopin takia pitää osittain myös  hillitä pentukuumetta. Se varmaan pakkaisi reppunsa lopullisesti ja vaihtaisi osoitetta.

Asta oli paras…

… ja meni ja voitti TSAU:n kakkosluokan agiradan! Tuli kyllä vähän puskista. Meille voitto kakkosluokassa ja vasta kolmas kisa..? Ei se ihan täydellisen sujuva rata ollut, mutta erityisen iloinen olen siitä, että tehtiin onnistunut takaakierto (mun elämäni eka kisoissa), kepeille Asta jarrutti kovasta vauhdista (Jes!) ja kontakteilta lähti vasta luvan kanssa.

Toinen rata tuntui vaikeammalta ja siellä oli enemmän kaikenlaisia kiemuroita. Suoritus levisi lopulta kohtaan, jossa ajauduin ihan liian pitkälle saattamaan ja jäin sitten seuraavassa kohdassa liikaa jälkeen. Sen seurauksena Asta hyppäsi yhden hypyn väärin päin.

Tajusin tässä pohtiessani, että en oikeastaan taaskaan jännittänyt juurikaan. Pari kertaa olen jännittänyt ykkösluokassa niin paljon, että tuntui, etten saa henkeä eikä jalat liiku, mutta eilen ei ollut mitään tuollaista. Voi olla, että hommaan vaikuttaa se, etten voi käyttää aikaa juurikaan jännittämiseen, kun Asta vaatii 100% huomion odotteluaikana. Lisäksi koen, että jos pääsen näkemään radan hyvissä ajoin ennen tutustumista enkä lähde ensimmäisten joukossa, niin saan käytyä sen niin monta kertaa päässä läpi, että on jotenkin suht varma olo. Outoa silti, kun tunnetusti olen suuren luokan jännittäjä.

Asta oli radalla taas oma kiva itsensä. Kun ohjaan oikein, Asta menee tosi nätisti, kuuntelee kivasti, hyppää hyvin, jne. Kun menin toisella radalla sössimään ohjausta, tuli sieltä välittömästi pari ponnekasta ilmaisua siitä, että voisitko nyt edes yrittää ;)

Meidän treeniporukalla oli ihan superpäivä. Jaana ja Doomi tekivät tuplanollan lauantaina, Julia ja Eino ykkösluokassa yhden nollan, Karoliina ja Maximus taas kakkosluokassa peräti kaksi nollaa ja sitten Astan yhden nollan :)

Back to basics

Älä oleta, että voit jatkaa siitä mihin ennen taukoa jäit tai jopa suoraan vaikeuttaa harjoituksia. Tällä viikolla loppui tauko sekä agilityn ja tokon osalta ja mä vaan reteesti oletin, että hommat jatkuu siitä mihin yli kuukausi sitten jäätiin. No ei jatkunut.

Keskiviikkona oltiin Astan kanssa agilitytreeneissä. Oma liikkuminen tuntui siltä, kuin olisi ollut kymmenen kilon puntit jaloissa ja tahmealta se varmaan näyttikin. Huitelin käsillä minne sattuu ja sitten ihmettelin, että miksi Asta ei mene putkeen, kun käsi näyttää kohti kattoa. Asta taas oli taantunut keppien kohdalla eikä osannut mennä vaikeista kulmista ollenkaan. Tai ei se ole koskaan hyvin osannut, mutta nyt ei mennyt edes helpotettuna. Käsky kävi, että kaikki vapaa-aika pitää jatkossa käyttää keppien treenaamiseen tai sitten mun pitää opetella juoksemaan niin lujaa, että olen aina ennen Astaa kepeillä ohjaamassa sen oikeaan väliin. Voi varmaan miettiä kumman vaihtoehdon valitsin ;)

Tänään oli lyhyempi työpäivä ja sen kunniaksi mentiin sitten hallille harjoittelemaan mitäpä muuta kuin keppejä. Otin ohjurit avuksi ja niistä huolimatta Asta yritti alussa mennä väärään väliin. Tarpeeksi toistoja, niin johan alkoi sujumaan ja lopussa myös ilman ohjureita. Lisäksi palkkailin kontakteilta ja tein jotain samoja ohjauskuviota mitä keskiviikon treeneissä, mutta en tiedä sille nimeä. Kädet meni kuitenkin oikein ja Asta sinne minne pitikin :)

Meillä oli Julian kanssa sovittu tokotreenit, joten aloitin herättelemään Enttiä taas tokojuttuihin. Aika puihinhan ne meni, mutta kivaa oli. Entti on kyllä niin uros ja niin putkiaivo. Aloitin siis suoriltaan siitä mihin ennen taukoa jäätiin ja kokeilin jopa vaikeampia juttuja. Sitten kun ei osannut eikä tajunnut mitä pyysin, niin alkoi kuulumaan jo piippaustakin. Miksi mun pitää aina kantapään kautta tajuta, että Enttiä ei vaan voi vetäistä tauolta kylmiltään ja yrittää tehdä suoriltaan vaikeita juttuja. Julia myös häiriköi kiitettävästi (ihan tarkoituksella ;) ) ja sekin pitää ottaa ohjelmistoon jatkossa. Ehkä tosin vähän lievemmällä tyylillä, ettei pikkupojan pää mene ihan sekaisin.

Illalla menin vielä kuokkimaan belgitreeneihin ja siellä tehtiin hyppynoutoa, ruutua ja seuraamista. Kahdessa ensimmäisessä ei mitään erityistä, mitä nyt noutojen kohdalla pitää jatkossa vaan muistaa aina palkata heitosta eikä päästää kapulalle. Seuraamisessa sain hyviä vinkkejä takapään käyttöön ja ylipäätään pitää ottaa siinä nyt tehokuuri. Oletettavasti käännökset paranee, kun takapää tulee paremmin mukaan. Kiva oli päästä treenaamaan vähän vieraampien kanssa, niin tulee uusia ajatuksia ja ideoita.

Tästä se agilityn ja tokon treenaus taas vähitellen käynnistyy :)

Torstaina oli Astan rokotuskäynti ja nappasin Hopin samalle reissulle mukaan yleistarkistusta varten. Ajattelin, että kun se tulee jo 11v., niin voisi vähän kuunnella sydäntä, ottaa verikoetta, jne. Kaikki oli oikein hyvin; sydän hakkasi reippaasti, ylimääräisiä patteja ei löytynyt, sisäelimet tuntui tunnusteltaessa ihan ok:lta ja verikoetuloksissakaan ei mitään erityistä. Aavistuksen harmaakaihia oli molemmissa silmissä, mutta silti kuulemma ikäisekseen hyvännäköiset silmät. Kaiken kaikkiaan Hopi sai arvosanaksi 10+. Toivottavasti jatkuu samaa rataa vielä pitkään. Tiistaina oli myös pikainen pentuetapaaminen, mutta siitä kuvien kanssa joskus toiste tarkemmin :)

Ekat startit kakkosissa

Ensimmäiset kakkosten startit takana eikä me mokattu kovin pahasti tai nolattu itseämme :)

Ekalta radalta tuli vitonen. Rata oli oikeesti tosi helppo, mutta lopun kuuden (!) esteen suora vähän hämmästytti, kun ajattelin, että kakkosissa on enemmän kiemuroita. Rata meni tosi näppärästi, kontakteilta lähti vasta luvalla, kepit onnistui, mutta vikalta loppusuoralta yksi rima alas. Plaah. Se oli ihan mun moka. Loppusuora ei muutenkaan ollut kovin kaunista katsottavaa, kun jostain syystä Asta ei edennyt vaan jäi odottamaan mua ja pari ylimääräistä pyörähdystä tuli esteiden välillä.

Toinen rata ei myöskään vaikuttanut mitenkään mahdottomalta. Siellä oli sentään välistäveto ja pimeään putkeen meno, mutta tuollakin radalla viiden esteen loppusuora ja vielä eri tuomari. Mokasin heti alussa. Päästin kahden esteen jälkeen valssatessa Astan vähän liian pitkälle, se oli se puolen sekunnin viivästys ja ylimääräinen hyppyeste, hylly. Voi rähmä. Aika kiva oli huomata, että sen sijaan, että olisin heittänyt hanskat tiskiin, niin mulle tuli sellainen lisäraivo ja mentiin rata tosi hienosti ja tarkasti loppuun. Kaikki pimeät putket, kontaktit, kepit, välistävedot ja loppusuora meni nappiin. Ei virheen virhettä. Vähänkö me oltiin hyviä :)

Kolmas rata ei sekään ollut mitenkään erityisen vaikea. Siellä mokasin sitten ihan perusjutussa. Lähetin Astan muurille enkä varmistanut, että se on lukinnut sen, kun lähdin jo itse siirtymään sivulle, joten se tuli siitä ohi. Muurin jälkeen oli hyppy ja sitten kepit, jossa meni toisesta välistä sisään. Tämä toistuu nyt melkein 100%:sti. Jos juuri ennen keppejä tulee joku virhe ja säätäminen, ei Asta mene kepeistä oikein sisälle eli sille iskee epävarmuus.

Saldona siis 5, 10 ja hyl. eikä ne nollat olleet mitenkään mahdottoman kaukana :o

P.s. Perjantain paimennukset meni tosi kivasti molemmilta koirilta. Asta harjoitteli jakoja ja hakua sokkona eli niin, ettei se nähnyt lampaita. Entti harjoitteli perussuuntia, sisäflänkkejä, pysähtymistä seisomaan ja maahanmenoon nopeutta. Ja pennut oli tietty supersöpöjä <3

Tokaluokkainen :)

Niin siinä vaan kävi, että mun pienet kuiskaukset ja hönkäilyt viimeisestä nollasta tulivat toteen jo eilen ATT:n kisoissa. Kaksi starttia oli tiedossa, joista ensimmäisestä napsahti nolla ja toinen startti muuttui lahjakortiksi.

Tuomarina oli Eija Berglund. Rata vaikutti muutamasta kohdasta vähän hankalalta ja erityisesti yksi kohta mietitytti pitkään. Onni on, kun on oman treeniryhmän vetäjä paikalla ja sain Santulta tarvittavia vinkkejä siihen. Radalla suunnitelma ei sitten ihan loppuun asti pitänytkään, kun jämähdin taas liian pitkäksi aikaa paikoilleni, mutta siitä tilanteesta kuitenkin selvittiin. Yritin mennä jämäkästi ja jokaista kohtaa tarkasti ohjaten, koska olen nyt saanut kuulla olevani ihan liian lepsu, ohjausta jarrutteleva ja löysä. Osa kommenteista tulee treeneistä, osa kotoa ;) Kontaktit meni puomia lukuunottamatta hyvin. Siinä tein taas jotain ihan kummallista ja Asta lähti ilman lupaa. Ihan hyvinhän se sen ottaa ja pysähtyy, mutta livistää matkaan. Tajusin, että jännitän niitä jostain syystä ihan hirveästi enkä tee yhtään samalla tavalla koiraan luottaen kuin treeneissä. No, varastamisen seurauksena jäin vähän jälkeen ja toiseksi viimeiselle esteelle Asta tuli hakien, väärästä hyppylinjasta ja räiskäisi siitä jotenkin vain yli. Onneksi se osaa hypätä hyvin, kerätä jalat tuollaisessakin tilanteessa jotenkin niin, ettei rimat lennä, joten vielä viimeinen este ja nollalla maaliin. Tuolla radalla sijoituttiin toiseksi.

Jes, me tehtiin se. Me ollaan nyt kakkosluokassa. Ei siihen loppujen lopuksi mennytkään niin kauan. Ehdin ilmoittamaan Astan viime viikolla tulevan viikon lauantaille kolmeen starttiin ja nyt me joudutaan starttaamaan kakkosissa. Sinne ei olla mitenkään valmiita, mutta mennään nyt katsomaan, kun kerran maksettu on.

Aika huippua, että meillekin kaikista mutkista ja harmituksista huolimatta on löytynyt yhteinen laji. Nyt vaan pitää saada ohjaajan fysiikkaa parannettua ja motivaatiota sen kasvattamiseen lisättyä, jotta kehtaa kakkosissa kisata.

Radan jälkeen ajettiin suoraan Raisioon ja laskettiin viimeisen kerran yhdeltä laitumelta lampaat. Koska niitä oli niin vähän, niin treenattiin myös molempien koirien kanssa. Asta sai siis taatusti omasta mielestään parhaimman palkinnon ja olihan se tyytyväisen näköinen pikkukoira <3

Kirjoitusinto kadoksissa

Enpäs ole jaksanut kirjoittaa blogia ollenkaan. On niin paljon tekemistä eikä blogin kirjoittelu ole innostanut yhtään. Jotenkin nyt on sellainen vaihe, että en jokaisesta treenistä jaksa tänne kirjoittaa mitä tehtiin tai pitäisi tehdä. Ehkä pitäisi.

Astan kanssa mennään viikonloppuna jälleen kisaamaan ja jollei juoksu ala, niin seuraavanakin viikonloppuna. Ääneen uskallan ihan hiukan kuskaista, että toiveena olisi saada se viimeinen nolla vielä syksyllä, niin jatketaan kakkosissa sitten joskus. Yritän kuitenkin olla ottamatta sen suurempia paineita siitä, sillä tiedän, että joskus se kuitenkin tulee.

Treenit ovat menneet vaihtelevasti. Lähinnä pientä alakuloa tuo se, että mun oma fysiikkani on niin onnetonta ja pitäisi tehdä ihan hirveästi töitä sen kanssa, että kaikki kiemurat, käännökset ja juoksemiset onnistuisi. Astassa ei sitten mitään vikaa olekaan. Se menee sinne minne ohjaan.

Entin kanssa sain koepaikan ja toivotaan, että kaikki menee nappiin ja saataisiin avoin-luokka suoritettua pois alta. Kaukokäskyt on oikeastaan ainut, mikä on välillä tökkinyt treeneissä, kun ei ole noussut heti ylös.

Paimennuskausi alkaa lähestyä loppuaan. Sekä Piikkiön että Raision lampaat alkavat pikapuolin olla kaikki taas Rymättylässä. Entti kehittyi kesän aikana tosi paljon. Silmää saatiin hyvin vähennettyä ja suunnat opetettua. Astakin meni harppauksen eteenpäin ja sen sanavarastoon kuuluvat nykyään sanat ”hallinta” ja ”kuuntelu”. Ensi kesänä Sami menee kisoihin. Ilmoitan ne vaikka salaa, jollei muuten :)

Hopi jatkaa hömpöttelytreenaamista ja mukana kulkemista entiseen tapaan. Sen liikkumisesta on alkanut huomaamaan, että vanhuus alkaa vähitellen tulla vastaan. Hyvinhän se on voinut (*kop kop, ei ontumisia*) ja entiseen tapaan koheltaa, mutta esim. tasapaino ja kehon hallinta ei ole niin kovin hyvää. Tosin sitä se ei ole ollut koskaan eli muutokset näkyvät varmasti nopeasti.

Sujuu, sujuu

Agility nimittäin. Nyt tuntuu, että ollaan löydetty varmuutta kisasuorituksiin ja se maaginen puhdas ratakin tuli tehtyä, ja toinenkin. Juhannuksen jälkeen päätin, että ratoja pitää juosta enemmän, koska tuntui, että olin ohjausten kanssa ihan hukassa. Raumalla juostiin heinäkuussa pari rataa. Tosi hyvät radat, ohjaus rauhallista, mun pää oli rauhallinen ja Astakin normi hyvä. Molemmilta vitoset. Silloin tuntui, että me tehdään aina se yksi virhe ja nollat tuntuivat olevan lähellä, mutta silti niin tuhottoman kaukana.

Kirkkonummella viikko sitten jälleen kaksi rataa. Toiselta taas vitonen ja toiselta kymppi. Ongelmana puski silloin esiin taas kepit, joita hinkattiin sen kympin edestä ennen kuin sujui.Täällä mukavinta oli se, että Hanna oli kisaamassa Astan siskon Freyan kanssa :) Hurjan kiva oli nähdä ja hurjan hauskaa kisata samoissa kisoissa!

Eilen ajettiin sitten Vihtiin ja siellä myös pari rataa. Asta oli ensimmäinen koira ja olin koko viikon manannut sitä miten tyhmä paikka se on, kun joutuu aloittamaan, en ehdi valmistautua kunnolla jne. Jälkeenpäin ajateltuna virhe numero 1. Sami lähti onneksi mukaan ja oli Astan kanssa rataantutustumisen ajan. En ehtinyt jännittää ollenkaan ja niin vain se nolla sieltä tuli. Ylimääräinen onnistumisen tunne tuli vielä siitä, että Astan lisäksi vain yksi toinen koira sai nollan ja meille siis nollavoitto. Me tehtiin se nolla, oikeasti! Toiselta radalta tuli yksi rima alas oman kiirehtimisen takia, sen jälkeen Asta livahti puomilta ilman lupaa, jonka seurauksena oma ohjaus sekosi ja loppujen lopuksi tein sitten tahallisen hyllyn, kun en jaksanut hinkata keppejä.

Tänään aamulla sitten reippaasti Tsaulle ja siellä kolme rataa ohjelmassa. Hyppyradat olen toistaiseksi jättänyt suosiolla väliin, kun tuntuu, että niissä tulee aina liian kiire enkä saa pidettyä ohjausta paketissa koko radan ajan. Eli kolme agirataa. Ensimmäiseltä vitonen, joka tuli epäonnistuneen takaaleikkauksen ja sen seurauksena tulleen kiellon seurauksena. Näitä mä en vaan osaa. Ihan turha virhe taas ja harmittaa, kun muuten oli tosi sujuva. Toiselta radalta tuli nollavoitto (jipii)! Radan alku oli hankala ohjattava (mun mielestä) ja vielä radalle kävellessä mietin, että kummalta puolelta ohjaan. Tosi hyvää ja varmaa valmistautumista. Valitsin ilmeisesti oikean puolen, koska alku meni ihan nappiin ja sen jälkeen kaikki muukin. Kolmas rata oli profiililtaan taas kiva, mutta päästin yhdessä mutkassa Astan liian pitkälle, jonka seurauksena se hyppäsi seuraavan hypyn huonosti ja rima tuli alas. Keinulta pikku-porsas varasti ihan törkeästi ja sen seuraksena oli melkein väärässä päässä putkea. Radalta kuitenkin tuloksena vitonen.

Asta on koko ajan ollut aika varma, hyvä, kiltti ja kuuliainen ja sen vuoksi on tuntunut niin epäreilulta, että olen onnistunut ohjaamaan sitä välillä niin huonosti. Se ansaitsee paljon parempaa ohjausta. Viime kisat ovat kuitenkin tuoneet varmuutta myös omaan ohjaukseen, vaikka hirvittävän paljon on vielä tekemistä enkä osaa mitään hienoja ohjauskuvioita. Sen verran on nyt ratoja juostu, että kontakteilta alkaa näköjään lintsaamaan. Treeneissä en yllättäen saa edes nytkähtelemään ja nyt tosiaan päivän viimeiseltä keinulta lähti ihan omin luvin ja eilen puomilta. Tätä pitää siis ehdottomasti treenata, jotenkin, ehkä epiksissä.

Mutta hei, viikonlopun aikana kaksi nollaa! Ihan uskomatonta. Monelle tällainen on ihan rutiinijuttu, mutta mulle kauhean iso asia. Tällainen epäketteryyden esikuva, paatunut tokoharrastaja. Enhän mä ole edes tykännyt agilitysta ;) Ja Asta sitten taas. Pikkukoira, joka elää niin tunteella. Kiehuva kuumakalle, jonka terävyys on välillä väsyttävän rasittavaa. Agilityssa me tehdään töitä kuitenkin yhdessä, toisiamme kuunnellen. On oikeasti aika liikuttavaa, kun se edelleen lähdöissä istuu tasan kiltisti siinä mihin sen on jättänyt. Ei ennakoi, ei valu, ei välitä ympäristön hälyistä, siellä se nököttää ja odottaa kiltisti lupaa lähteä. Mun oma pieni kainalokoira <3